Suunnitelma

Olen tässä nyt jonkin aikaa kirjoitellut aiheesta oman uran löytäminen ja urasuunnan vaihtaminen. Kiinnostavia aiheita liikkuu päässäni niin paljon, että yksi oli päässyt aivan unohtumaan, kunnes joku kysyi: mikä se sinun suunnitelmasi nyt sitten on?

Ennen kuin menen siihen, sanottakoon, että ennen tätä hetkeä ei ehkä olisikaan ollut viisasta kirjoittaa aiheesta. Suunnitelman muodostaminen saattaa nimittäin olla aivan yhtä hankala ja hidas prosessi kuin sen toteuttaminenkin. Tästä huolimatta, kirjoitetuilla sanoilla on uskomaton toteutumisvoima, sen olen saanut huomata viime aikoina. Kun sanat on saanut kerran paperille, on melko todennäköistä, että ne konkretisoituvat jossain vaiheessa, tavalla tai toisella. Eli mikä tahansa, mitä olisin ennen tätä kirjoittanut, olisi saattanut olla ennenaikaista eikä välttämättä sitä, mitä olisin oikeasti halunnut saattaa elävään elämään.

Kirjoitetuilla sanoilla on uskomaton toteutumisvoima

 

Tein suunnitelmani syntymisestä ihan kaavion (niin upean raapustuksen, että ehkä minun sittenkin pitäisi harkita graafikon uraa).

Piirrettyäni muutamat sikin sokin osoittelevat nuolet ja hikiset tuskanaamat, tajusin, kuinka hullu prosessi tämä onkaan ollut. Ilmeisesti minussa asuu joku piru, joka ei halua tehdä asioita ainakaan helpoimman kautta. Jollekin saattaisi riittää se, että muuttaa perheen kanssa uuteen maahan. Ei minulle – minun täytyy vielä alkaa samalla miettiä todellista elämäntehtävääni!

 

Mutta suunnitelmien tekeminen kannattaa. Ensimmäinen suunnitelmani oli nimittäin se, että yksinkertaisesti löydän sen, minkä tyyppistä työtä oikeasti haluan tehdä tulevaisuudessa. Se on yhdistelmä asioita, jotka ovat kiinnostaneet minua koko elämäni ajan (filosofia, psykologia, ihmiselämä), työ- ja elämänkokemustani sekä asioita, joissa tunnen, että minulla on annettavaa (muutosten läpivieminen, perspektiivien löytäminen). Näitä pohtimalla ja myös uravalmentajan avulla löysin: valmentamisen. En puhu nyt urheilu- tai elämäntaitovalmentamisesta, vaan yksilötasolla ja organisaatioissa tapahtuvasta muutosvalmentamisesta. Saksaksi puhutaan ”Systemische Beratungista” tai ”Systemisches Coachingista” eli systemaattisista lähestymistavoista ihmisten tukemiseen muutosprosesseissa.

 

Itse asiassa suunnan löytäminen ja sen suunnitelmaksi saattaminen ovat olleet valtavan hauska vaihe. Se, mikä tekee kuviosta hullunmyllyn, on se osuus, joka pitää hoitaa jollain lailla ennen kuin pystyy omistautumaan täysin uudelle suunnalle. Ja tämä on juuri se kohta, joka jää menestys- ja selviytymistarinoissa usein pimentoon. On alkupiste, joka on kriisi tai alennustila, ja kulminaatiopiste, jossa kaikki on järjestynyt parhain päin. Minä jään kysymään: Mistä sait rahat? Minne laitoit lapset? Mitä aviopuoliso ajatteli koko touhusta? Mitä teit kun et saanut ymmärrystä? Millä ajalla sen kaiken toteutit?

 

Oma prosessini olisi ollut varmasti hankala kotimaassakin, mutta uusi maa ja sen tuntemattomat systeemit ovat tehneet siitä haastavan potenssiin X. Saksassa on valitettavasti erittäin hankalaa tienata rahaa, jos puoliso on perheen pääelättäjä. Pienet työt eivät kannata, useamman pienen työn yhdistäminen vetää tilin miinukselle (kyllä, jos tähdet ovat oikeassa asennossa, rahan tienaamisesta saattaa joutua jopa maksamaan) ja freelanceriys on tehty valtavan riskialttiiksi toiminnaksi kalliine sairasvakuutusmaksuineen. Kun lisätään yhtälöön vielä miehen hankalat, iltoihin ja viikonloppuihin sijoittuvat työajat, on kuvio tuntunut välillä suorastaan mahdottomalta. Suoraan sanottuna olen välillä itkua vääntäen ajatellut, ettei minulla ole ulospääsyä uuteen suuntaan. Tunne asian välttämättömyydestä on kuitenkin jotenkin aina päässyt tunkeutumaan noidenkin hetkien läpi.

 

Tällä hetkellä minulla on menossa strategia 5.0. Tai jotain, menin jo sekaisin laskuissa. Haen ihan normaaleja osa-aikatöitä vähän kaikilta minulle mahdollisilta aloilta: musiikista, viestinnästä, you name it. Mutta lähitulevaisuudessa aion aloittaa coaching-opinnot naapurikaupungissa Heidelbergissä, josta löytyy useita hyviä alan kouluttajia. Sitten jossain vaiheessa, kun olen saanut tietoja ja taitoja, uskallan ehkä jopa heittäytyä freelanceriksi tai pienyrittäjäksi, sillä silloin työnkuvani on sellainen, joka toivottavasti sytyttää minut uhmaamaan sairasvakuutusyhtiöiden korkeita maksuja ja hankkimaan roppakaupalla asiakkaita.

 

Kuunteluvinkki: Aikuiset ammatinvaihtajat

 

Luin erään valmennusyrittäjän tarinan, joka meni suunnilleen näin: hän vipelsi ulkoa ohjatusti valitussa työssä oravanpyörässä, suoritti, koki burnoutin, lähti Himalajalle meditoimaan ja koki vuoren huipulla valaistumisen: minusta tulee valmentaja! Nyt hän elää unelmaansa yrittäjänä ja on hyvin onnellinen.

 

Tarinahan on tietysti hyvin kaunis ja epäilemättä jopa totta. Ja kyllä se minuakin inspiroi. Mutta joskus nuo tarinat antavat suurellisuudessaan mielestäni vähän epärealistisen kuvan uramuutoksista.

 

Pitääkö olla täysin loppuun palanut halutakseen vaihtaa suuntaa? Ei. Pitääkö vihata työtään yli kaiken halutakseen kokeilla jotain muuta? Ei. Kumpikaan näistä kohdista ei varsinaisesti päde ainakaan minun kohdallani.

 

Pitääkö tarinan loppua niin, että prinsessa ja unelmien työpaikka elävät elämänsä onnellisina loppuun asti? Ei!

 

Nämä kaikki seikat voi todeta vaikkapa kuuntelemalla Yle Areenasta muutaman vuoden takaisen Sari Valto: Aikuiset ammatinvaihtajat -ohjelman. Ohjelmassa on vieraana kolme aikuisena täydellisen uramuutoksen tehnyttä ihmistä. Kukaan heistä ei sano olleensa toivottoman onneton edellisessä työssään. He ovat vain päättäneet kokeilla siipiään uudella alalla ihan vain siksi, että se tuntui oikealta vaihtoehdolta. Yhtä olivat tuuppineet uudelle uralle YT-neuvottelut, toista intohimo harrastukseen. Kaksi kolmesta vieraasta oli yhä uudella uralla, mutta yksi oli palannut vanhaan työhönsä. Hänen äänestään en kuitenkaan kuullut katumusta tai epäonnistumista. Vain tyytyväisyyttä siitä, että tuli kokeiltua ja koettua. Ohjelmassa on mukavasti käyty läpi myös ne käytännön askeleet, jotka kunkin vieraan oli ollut otettava päästäkseen uudelle uralle, raha-asioineen ja vaikeuksineen kaikkineen.

 

Ihminen on tehty kokeilemaan, oppimaan ja luomaan itsensä yhä uudelleen. Eipä siihen oikeastaan sen kummempaa tarvita.

Advertisement